Apuvälineillä päihität kantakivun
Tyypillinen kantakipu ilmenee voimakkaimmin aamulla ensimmäisten askelten aikana. Kivun tunne saattaa helpottua muutaman minuutin kävelyn jälkeen. Usein kipu kuitenkin palaa ja voi rajoittaa normaalia elämää ja liikuntaa.
Kantakivun hoidon suunnittelussa on tärkeää löytää plantaarifaskiitin aiheuttaja ja aloittaa hoito mahdollisimman pian vamman syntymisestä. Mitä kroonisemmaksi tulehdus muuttuu, sitä hankalampaa on sen hoitaminen.
Oikeanlaiset jalkineet ja erilaiset apuvälineet helpottavat kipua. Se mikä on paras hoito yhdelle, ei välttämättä ole hyväksi toiselle. Joskus plantaarifaskiitin aiheuttajana voi olla kireät pohjelihakset, jolloin sopiva hoitokeino onkin pohjelihasten venyttely ja öisin toteutettava yölastahoito. Mikäli jalkaterässä on virheasento, ovat yksilölliset tukipohjalliset ja jumppaohjeet oikea tapa lähestyä ongelmaa.
Hyvin usein kantakipu liittyy huonoihin ja sopimattomiin jalkineisiin. Harvoin tulee ajateltua, että muut jalkineet ovat vähintäänkin yhtä tärkeät kuin juoksukäyttöön hankitut kalliit lenkkarit. Harva tulee myöskään ajatelleeksi, että juoksukäyttöön hankitut tukevat ja hyvin rullaavat jalkineet eivät sovi jokapäiväiseen arkikäyttöön. Hyvien jalkineiden merkitystä koko kehon hyvinvoinnille ei voi kylliksi korostaa.
Kantakipua pahentavat
- Äkillinen liiallinen jalkaterän rasitus
- Ylipaino
- Jalkaterän lihasten ja pohjelihasten heikkous tai kireys
- Jalkaterän virheasennot ja yliliikkuvuudet
- Huonot kengät
Kantakipua helpottavat
- Lepo
- Kylmähoito
- Teippaus
- Jalkaterän ja pohjelihasten venyttely, sekä vahvistaminen
- Hyvät kengät
Respectan apuvälineitä:
- Yksilölliset tukipohjalliset korjaavat virheasentoja
- Yölasta antaa pohjelihaksille matalarasitteista ja pitkäkestoista venytystä
- Luupiikkikiila tai kantakuppi keventävät kiinnityskohdan kuormitusta
Hoidon jälkeen on tarkoitus aktivoida ja vahvistaa jalkaterän alueen lihaksia ja välttää vamman uusiutuminen. Toimivia apuvälineitä ovat:
- Tasapainolauta
- Jalkaterän lihaksia aktivoivat jalkineet
- Kesällä turvallisesti kevytjalkineilla tai avoin jaloin
Lisätietoja: www.respecta.fi![]()















