Yleisurheilu

Juoksukoulun sisältö

Juoksukoulun sisältö

Juoksukoulu koostuu neljästä tapaamisesta, joissa käydään läpi neljä tärkeintä asiaa, joilla takaat itsellesi kaikkien nautinnollisimmat juoksulenkit. Kuukauden aikana käydään läpi ja harjoitellaan juoksulenkkeilyn kannalta olennaisimmat asiat. Kun olet ilmoittautunut mukaan, saavu Juoksukouluun treenivaatteet päällä paikallisen seuran Juoksukoulu –paikkaan.



1. NÄIN LIIKKEELLE

Ensimmäisen tapaamisen tavoitteena antaa vastaus siihen miten kasvatat kuntoasi oikein. Siinä olennaisena asiana on harjoittelu rasituksen sääteleminen. Saat ensin vajaan tunnin infopaketin siitä, miten kunto kasvaa ja millä sitä parannetaan. Juoksukoulun ensimmäisen tapaamisen todellisena herkkuna on, että kaikki Juoksukoululaiset saavat Suunto sykemittarit kokeiltavakseen tässä tapaamisessa ja niiden avulla kevyessä harjoitusdemossa haetaan oikea harjoitussyke ja tunne siitä millä rasituksella sinun tulisi valtaosa harjoituksista tehdä. Ensimmäisen kerran kokonaiskesto on 2 tuntia

2. NÄIN JUOSTAAN OIKEIN

Viikon kuluttua ensimmäisestä tapaamisesta on vuorossa vastaus kaikkien lenkkeilijöiden esittämään kysymykseen: Miten juosta oikein? Aluksi käydään infopaketti siitä mitä on sujuva juoksutekniikka ja miten sitä voi itse parantaa. Infopaketin jälkeen siirrytään ulos harjoitusdemoon, jossa Juoksukoulun valmentaja vetää helpon ja yksinkertaisen juoksutekniikkaharjoituksen, jonka avulla voit vaikuttaa omaan sujuvampaan juoksutekniikkaan.  Kokonaiskesto 90min.

3. NÄIN PYSYN EHJÄNÄ JA TERVEENÄ

Kolmas tapaaminen keskittyy nautinnollisen juoksutreenaamisen takaamiseen, eli siihen, että jalat pysyvät kunnossa lenkkeilyharrastuksessa. Tätä varten tarvitaan hieman lihaskuntoharjoittelua ja säännöllistä lihashuoltoa venyttelyn muodossa. Infopaketin jälkeen pääset tekemään kevyen lihaskunnon esimerkkiharjoituksen, jolla voit vaikka kotioloissa pitää huolta lihaskunnostasi. Harjoitus päättyy esimerkkivenyttelyliikkeisiin. Kokonaiskesto 90min.

4. NÄIN HARJOITTELEN OIKEIN

Juoksukoulun tässä vaiheessa olet saanut perustiedot siitä miten kasvatat kuntoasi, miten juokset teknisesti sujuvasti ja miten pysyt ehjänä. Nyt keskitytään siihen miten harjoittelet oikein ja miten rytmität juoksulenkkeilyä arkielämän kanssa sopivalla tavalla. Juoksukoulu.fi:n esimerkkiharjoitusohjelmien tuella pystyt jo tässä vaiheessa liikkumaan joko juosten ja kävellen tai kokonaan juosten 45 minuutin pituisen peruskestävyyslenkin . Kokonaiskesto 90 min.

Juoksukoulu kestää noin kuukauden, sisältäen 4 tapaamista. Palvelun hinta on  85 €.