Yleisurheilu

Näin valitset hyvän juomarepun

Näin valitset hyvän juomarepun

Kun nestetasapaino on kunnossa, ihminen jaksaa ja voi paremmin. Oikea nesteytys ennen urheilua, sen jälkeen sekä sen aikana on siksi äärimmäisen tärkeää. Myös palautuminen viivästyy, jos jo liikuntasuorituksen aikana ei juo. Nykyään markkinoilta löytyy hyvin erityisesti juoksijoille suunniteltuja käytännöllisiä juomapullovöitä ja juomareppuja, joissa vesi kulkee kätevästi mukana.



Millainen on hyvä juomareppu

Tärkeää juoksijalle tarkoitetussa juomarepussa on muotoilu, hyvin suunniteltua reppua ei edes huomaa selässä. Monet reput ovat tehty pyöräilyyn, joten ne saattavat hangata ja hyppiä ylös alas juostessa. Siksi on tärkeää valita sellainen malli, joka on suunniteltu erityisesti juoksuun. Juoksuun tarkoitettu reppu on kevyt, hyvin istuva ja sopivan elastista materiaalia, jolloin se mukautuu juoksijan selän liikkeisiin eikä hankaa. Hyvä juoksureppu kiristyy hyvin paikoilleen ja pysyy pehmustetun lantiovyön ja rintaremmin avulla erittäin napakasti paikallaan. Mukavuutta lisää myös se, jos malli on mahdollisimman kapea. Näin se ei rajoita käsivarsien liikettä ja myös hikipinta-ala on pienempi, jolloin se ei tarpeettomasti hiosta selkää.

On myös hyvä kiinnittää huomioita repun taskuihin ja säilytysratkaisuihin. Pikkutavaroiden tulee olla helposti saatavilla, joten valitse malli, jossa on esimerkiksi tilavat lantiovyötaskut. Hyvä esimerkki tällaisesta on CamelBakin Octane XCT, joka on mukava, minimalistinen ja käytännöllinen. Hieman enemmän säilytystilaa tarvitseville hyvä ratkaisu on CamelBakin Octane 18X, jossa on tilaa mm. vaihtovaatteille.

Millainen on hyvä juomajärjestelmä

Hyvään juoksureppuun on helppo lisätä käytännöllinen juomasäiliö, jonka juomaletkusta saa vaivatta tankattua nestettä lenkin aikana. Hyvässä juomajärjestelmässä säiliön täyttö ja käyttö ovat vaivatonta sekä huolto on helppoa ja nopeaa. Esimerkiksi CamelBakin juomasäiliöiden suuaukko on iso, jolloin säiliön puhdistus sekä kuivatus on helppoa. Vesi virtaa vaivattomasti juomaletkusta ja suukappale ei vuoda. Lisäksi suukappaleessa on myös venttiili, jonka avulla saa säädettyä veden virtausta. CamelBakin repuissa laadukas juomasäiliö kuuluu repun hintaan, mutta juomasäiliötä on saatavilla myös erikseen erikokoisina.  

Hyvää juomareppua ei edes huomaa selässä ja nesteytys hoituu kuin itsestään. Kun nesteytys on kohdillaan, kroppa kiittää ja suoritus on sen mukainen.

Lisätietoja nesteytyksestä ja CamelBakin juomaratkaisuista löydät täällä.