Yleisurheilu

Sairaana harjoittelu

Kun kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja olo on flunssainen, paras paikka kunnon kohottamisen kannalta on oma sänky. Varsinkin, jos sinulla on kuumetta, on ehdottomasti pysyttävä pois lenkkipolulta. Kaikkein paras tapa nopeuttaa paranemista on lepo.



Kunnon kannalta ei ole mitään hyötyä jos treenaat flunssaisena, koska flunssa on elimistöä rasittava tilanne ja selviytyäkseen siitä elimistölle on annettava lepoa. Lisärasittaminen esimerkiksi juoksemalla pahentaa vain oireita ja sairaus vain pitenee. Siitä seuraa kunnon alenemista, kun harjoittelutauko kestää pitkään. I

 Flunssan hoidossa on kaikkein tärkeintä ottaa todella kevyesti 2-3 päivää, kun flunssan ensi oireet ilmenevät.  Flunssa alkaa hyvin usein kurkkukivulla. Kun heti lopettaa treenaamisen useaksi päiväksi, selviää merkittävästi vähemmällä tauolla kuin, jos jatkaa epätoivoisesti harjoittelua.

 Juoksuharjoittelun voi aloittaa uudestaa vasta sitten kun flunssan oireet ovat hävinneet ja selkeästi olen tuntenut olon olevan parempi. Kannattaa muistaa, että harjoittelun tulee olla totuttelevan kevyttä yhtä kauan kuin olit sairaana. Tällä tavalla sopeutat elimistön taas treenin kuormitukseen sairastelun ja tauon jälkeen. Hyvä sääntö on ottaa niin monta päivää kevyesti kuin sairaspäiviäkin oli.