Juoksukoulun lukukausi käynnistyy 47 paikkakunnalla
Helsingissä paikalla oli 30 seuraa ja 40 valmentajaa ja Jyväskylässäkin 15 seuraa ja 25 valmentajaa. Vuoden 2011 Juoksukoulujen kampanjoita käynnistetään parhaillaan 47 paikkakunnalla SUL:n jäsenseurojen voimin.
Tänä vuonna juoksukoulukampanjan tavoitteena on, että 45 seuraa järjestää Juoksukoulun ja pystyy myös rahoittamaan sillä toimintaansa. SUL:n markkinointipäällikkö Samuli Vasala painottaa, että yhtenä Juoksukoulun tavoitteena on, että seurat pystyvät rahoittamaan toimintaansa omien yleisurheilutuotteidensa kautta.
- Olemme viime vuosina tuotteistaneet juoksusta laadukkaan konseptin seurojen käyttöön, sillä on erittäin tärkeää että seurat voivat perinteisten varainhankintamuotojen rinnalla tai jopa niiden sijasta panostaa ydintuotteeseensa ja ansaita sillä myös rahaa toimintaansa, Vasala sanoo.
Valtakunnallinen Juoksukoulujen osallistujatavoite vuodelle 2011 on 30 maksavaa osallistujaa per koulu.
Osallistujille Juoksukoulu tarjoaa kuukauden pituisen hyvinvointipalvelun, joka opettaa osallistujan juoksemaan oikein. Perustoimintaa tukemaan julkaistaan keväällä SUL Julkaisujen toimittama Juoksukoulukirja.
- Juoksukoulu lanseerattiin vuoden 2010 keväällä, jolloin mukana oli 15 pilottiseuraa. Nyt tuo lukumäärä on kolminkertaistettu. Tähän on vaikuttanut laadukas ruohonjuuritason työ, josta vastuussa on ollut 1.10.2010 aloittanut Juoksu- ja Maratonkoulupäällikkö Kari Ahonen, Vasala toteaa tyytyväisenä.
Juoksukoulutoimintaan mahtuu vielä mukaan uusia seuroja. Asiasta kiinnostuneiden kannattaa ottaa nopeasti yhteyttä Juoksu- ja Maratonkoulupäällikkö Kari Ahoseen kari.ahonen(at)sul.fi.















