Kari Ahonen juoksu- ja maratonkoulujen päälliköksi
Kilpakävelijä Jarkko Kinnusen valmentajanakin tunnettu Ahonen vastaa Juoksu- ja Maratonkoulukonseptin sisällöstä ja valtakunnallisesta laajentumisesta. Osa-aikaisesti SUL:n palvelukseen siirtyvän Ahosen toimenkuvaan kuuluu erityisesti konseptin kehittäminen ja laajentaminen seurojen varainhankintatyökaluna.
- Juoksu- ja Maratonkoulu on rakennettu seuroja varten palvelemaan kasvavaa hyvinvointipalvelujen kysyntää. Haluamme tehdä hyvää juoksemalla, ja tässä suhteessa hyvän kohteena ovat seurat, kertoo Suomen Urheiluliiton markkinointipäällikkö Samuli Vasala.
Räjähdysmäinen juoksuharrastuksen kasvu on nostanut juoksutapahtumat ja juoksukoulut Suomen Urheiluliiton ydintuotteiden joukkoon. Ahonen itse tarttuu uuteen haasteeseen erittäin innostuneena.
- Tämä on omalla urallani unelmapesti, sillä pääsen hyödyntämään omaa ruohonjuuritason osaamistani aktiivisen vapaa-ajan lenkkeilijöiden valmentamisesta, mutta samalla minulla on myös mahdollisuus viedä huippu-urheiluambitiotani eteenpäin jatkamalla työtäni Jarkko Kinnusen valmentajana. Odotan innolla yhteistyötä paikallisten Juoksu-ja Maratonkouluvalmentajien kanssa, Ahonen sanoo.
Lue lisää juoksusta: www.juoksukoulu.fi .














