Leena Puotiniemi juoksi kaikkien aikojen viidenneksi - Maratonkatsaus 3.9.
IF Länkeniä edustava 35-vuotias Puotiniemi voitti vain kaksi viikkoa aikaisemmin Helsingissä maratonin Suomen mestaruuden loistavalla ajalla 2.38.05. Puotiniemen palautumiskyky on ihmeellinen, sillä hän paransi Jyväskylässä puolimaratonin ennätystään peräti minuutilla ja 51 sekunnilla.
Puotiniemi nousi ajallaan Suomen kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi Annemari Sandell-Hyvärisen, Päivi Tikkasen, Ritva Melenderin ja Kirsi Mattilan jälkeen. Heistä vain Sandell-Hyvärinen on juossut puolimaratonin 2000-luvulla nopeammin kuin Puotiniemi.
Puotiniemi olisi sijoittunut Jyväskylässä kansallisesti hyvätasoisella miestenkin puolimaratonilla kolmanneksi. Puotiniemi on juossut tänä vuonna kahdeksan puolimaratonia, joista hän on voittanut kaikki muut paitsi SM-puolimaratonin, jolla hän hävisi Elina Lindgrenille. Puotiniemi tavoittelee kolmen viikon kuluttua Berliinin maratonilla Lontoon olympiakisojen A-rajan 2.37.00 alitusta.
(Jyrki Repola.)
JYVÄSKYLÄ 3.9.2011 Finlandia-marathon
Miehet,
Puolimaraton: 1) Marko Partanen KeurKi 1.10.54, 2) Tuomas Kari SuolU 1.11.00.
Maraton: 1) Ole Halonen 2.49.32, 2) Harri Sippola 2.49.53.
Naiset,
Puolimaraton: 1) Leena Puotiniemi IF Länken 1.14.20 (kkk, kaikkien aikojen 5:s), 2) Liisa Kainiemi ONMKYU 1.20.58, 3) Katja Järvelä JKU 1.22.50, 4) Anne Jääskeläinen MäntylVe 1.24.10 (Maratonin Suomen mestari 1993-1995).
Maraton: 1) Elina Junnila 3.15.31, 2) Kati Lehtonen 3.15.47.
---
KITTILÄ 3.9.2011 Ruska-maraton
Kolmen vuoden takainen 3000 metrin sisäratojen Suomen mestari Johanna Peiponen juoksi 20-vuotiaana elämänsä ensimmäisessä puolimaratonin kilpailussaan erinomaisen ajan. Hänen aikansa 1.18.08 on Leena Puotiniemen ja Elina Lindrenin jälkeen Suomen vuositilaston kolmanneksi paras.
Miehet,
Puolimaraton: 1) Pekka Toivola JoKa 1.09.23, 2) Teppo Ronkainen ONMKYU 1.11.36, 3) Ossi Peltoniemi ONMKYU 1.11.44, 4) Veli-Heikki Koivu RovanRR 1.11.52.
Maraton: 1) Petri Huhtala ONMKYU 2.49.42… 3) Hannu Manninen SaarenkNSU 2.53.38 (Yhdistetyn maailmanmestari).
Naiset,
Puolimaraton: 1) Johanna Peiponen (20-v.) RovanLa 1.18.08, 2) Elli Hemminki RovanRR 1.25.37.
Maraton: 1) Fiona Oakes 2.58.12, 2) Johanna Davidila 3.16.50, 3) Pauliina Aula-Kyrö 3.19.35.
---
VAASA 3.9.2011 Vaasa-maraton
Naiset,
Puolimaraton: 1) Katarina Skräddar IF Länken 1.20.50, 2) Annika Rikberg Vörå IF 1.29.41 (800 ja 1500 metrin voittaja Ruotsi-ottelussa vuonna 2006).
---
KUOPIO 3.9.2011 Kuopio-marathon
Miehet,
Puolimaraton: 1) Kimmo Randelin IisVi 1.14.56.
Maraton: 1) Harri-Pekka Tikkanen KiuruvJä 2.47.42.
Naiset,
Puolimaraton:1) Niina Kilpeläinen 1.25.03.
Maraton: 1) Kaisa Höyhtyä Kuopio 3.14,07.















